Tarina
Puuhala Designin tarina on saanut alkunsa ilosta pieniä ihania ja hyvää mieltä tuovia kuvituksia kohtaan. Kynän sauhusta, yksityiskohdista, lempeistä hahmoista, jotka arkisissa puuhissaan muistuttavat meitä nauttimaan pienistäkin jutuista, vaikka ne olisivat niitä tavallisia jokapäiväisiä askareita. Tästä ja rakkaudesta puuhastelua kohtaan syntyikin yrityksen nimi. Tuntui, että nimeä oli mahdottoman vaikea keksiä ja sitä mietittiinkin monta kuukautta, vaikka alitajunnassa se oli jossain muodossa ollut, mutta ei ollut vain löytänyt sopivaa lopullista muotoaan. Eräänä päivänä ystävän kanssa bussipysäkillä ääneen lausuen erilaisia vaihtoehtoja, se yhtäkkiä kuin vahingossa pulpahti ilmaan ja kuulosti juuri sopivalta. Puuhala. Puuhala, niin se on. Yrityksen takana puuhailen minä muotoilija ja kuvittaja Tatjana. Käytyäni viime keväänä 2022 kuosisuunnittelun kurssilla sysäsi suuri halu saada omia tuotteita ilmoille, muitakin kuin sukulaisia ja tuttavia ilostuttamaan. Kuvitukset muuttuivat ensin korteiksi, sitten julisteiksi ja muiksi pieniksi paperituotteiksi. Kuka tietää, mitä muuta tästä vielä kehkeytyy, matka on vasta alussa. Iloinen elämänasenne ja touhukas luonne välittyvät Puuhalan tuotteisiin. Toivottavasti nämä suloiset kuvitukset sekä hahmot pääsevät valloittamaan ja ilostuttamaan ihmisiä ympäri maailmaa ja tuomaan hymyn heidän huulilleen.
Terveisin, Tatjana Kujala
Tervetuloa matkaan ja iloista mieltä päivääsi!
<3
Puuhala Design